Kotiuunin lämmössä

Oulu, Suomi. Lämpötila: -24 astetta. Lomafiilis 100%.

Huh, huh! Vihdoinkin kotona. Pönttöuuniin tulet ja makaroonilaatikko uuniin. Takana on käytännössä 24 tunnin rankka matkustusurakka Kuala Lumpurista Shanghain ja Helsingin kautta Ouluun. Tätä kirjoitellessa on jo hiukan virkumpi olo muutaman tunnin unien jälkeen, mutta eilen illalla kotioven avattuamme olimme täydellisen valmiita pedin pohjalle. Koirat tosin nuolivat kasvomme märiksi ja olivat onnesta myhkyräisiä...

Olo on siis voimaton. Varsinkin tuo 10 tunnin lento Shanghaista Helsinkiin otti istumalihasten lisäksi myös muutenkin voimille, koska kone oli jo lähtiessä myöhässä ja siihen päälle saimme istua lentokoneessa kentällä yli kaksi tuntia nousuvuoroa jonottaen. Finnair sai siis taas kyseenalaisen kunnian olla ainut myöhästelevä lentoyhtiö koko reissullamme. Air China, Air Asia, FireFly tai Malaysian Airlines eivät siihen pystyneet ;(

Kuala Lumpurin ja Shanghain välisen ensimmäisen osuuden lensimme Malaysian Airlinesin koneella, joka taas vahvisti tuntemuksia, että valitettavasti näillä meidän kotimaisilla lentoyhtiöillä on muutenkin hiukan kirimistä palvelun, tarjoilun ja yleisen mukavuuden alueilla. Penkkejä ei ollut ahdettu läheskään niin tiheään, kuin esimerkiksi Finnairin economy-luokassa, joten polvitilaa oli noin 10 cm enemmän, mikä tuntuu jo kummasti istumamukavuudessa. Ruoka oli myös todella hyvää lentoeväkseksi ja olipa tarjolla jälkimakeisiksi jopa Ferrero Rocherin suklaapallukoita. Siihen päälle mukavaa palvelua kauniilta ja miellyttäviltä aasialaislentoemoilta, niin olohan oli hemmoteltu.

Kiinassa tuli taas huomattua, kuinka mahtavaa on asua oikeassa vapaassa demokratiassa. Kentällä olisi ollut pari tuntia aikaa päivitellä matkapäiväkirjaa, mutta eihän se sieltä taaskaan onnistunut, kun nettisensuuri ei päästänyt sen enempää blogspot.comiin kuin esimerkiksi facebookinkaan. Ja vaikka emme olleet aikoneet Shanghaissa poistua kentän kansainväliseltä alueelta, niin eihän se onnistunut ilman, että kävimme läpi kaikki tullivelvollisuudet maahantulokaavakkeineen ja terveystietolomakkeineen moneen kertaan. Onneksi saimme pidätettyä parina viimeisenä lomapäivänä kurkkujamme kutittamaan alkaneen yskän sopivasti terveyskaranteeniviranomaisten tarkastuspisteen kohdalla - ties missä karmeassa kinuskilasareetissa sitä nyt maattaisiin karanteenissa, jos oltaisiin kohäisty väärässä paikassa!

H1N1-hysteria tuntuu muutenkin olevan noussut Aasiassa ja erityisesti Kiinassa aivan omaan potenssiinsa, joten matkailijoita tosiaankin syynätään lämpökameroilla ja terveyslomakkeilla. Tuntui hiukan turhalta täyttää 20 minuutin sisällä sama kaavake kahteen kertaan vain siksi, että kävimme hakemassa laukut hihnalta ja palasimme takaisin kansainväliselle puolelle. Yrmyn näköiset tullimiehet tai poliisit paukuttelivat leimoja planketteihin ihan kunnon perinteiseen totalitäärivaltion tyyliin ja jotenkin tuli sellainen olo, että ihan kiva, kun matka jatkuu vaapaammille vesille.

Mutta nyt voisi hieman tiivistää ajatuksia kuluneiden viikkojen lomasta. Vaikka olo onkin tällä hetkellä melkoisen väsynyt, niin samalla mieli on hyvä. Takana on onnistunut loma meille uudessa ja ennenkokemattomassa Malesiassa, jossa pääsimme yhdistämään monenlaisia asioita. Kuala Lumpurin miljoonakaupungin sykkeestä siirryimme aasialaisen ruokakulttuurin mekkaan Penangille nauttimaan mielikuvituksellisista mauista. Samalla saarella saimme ihailla myös kulttuurien sekoittumisen lopputuloksena syntynyttä historiallista sekamelskaa, joka vaikutti kauneudellaan. Ja ettei luonto, meri ja vesissä polskiminenkaan täysin unohtuisi, oli loman Langkawin osuus oikein paikallaan. Siihen päälle kun lisää Jaanan onnistuneen silmälasihankinnan, joka säästi meille pitkän pennin kotimaan hintoihin verrattuna, niin ei voi olla kuin huipputyytyväinen nyt taakse jäävään lomaan.

Tähän saakka jokaisella tropiikkiin ja todella lämpöisiin oloihin suuntautuneella matkalla on vatsa osoittanut jonkinlaisia pieniä oireita. Monesti on pitänyt kutsua paikalle tohtori piikkeineen, mutta tällä kerralla kävimme reissun ilman mitään vatsaoireita. Onko tuo osoitus Malesian paremmasta hygieniatasosta, huolellisesta käsidesinfioinnista vaiko silkasta hyvästä tuurista? Taitaa olla mahdotonta sanoa? Sinänsä olen hiukan yllättynytkin siitä, ettei mitään tauteja ilmennyt, varsinkin kun hieman uhkarohkeasti syödä nautiskelin kaikkea mahdollista salaateista, majoneeseista jopa asioihin, mille en edes nimeä tiennyt.

Hiukan meinaa toki kurkkua kutittaa tämä 55 asteen lämpötilaero. Ja jotain pientä jää aina reissussa myös miinuksen puolelle. Tällä reissulla tosin harvinaisen vähän. Taisin jossain vaiheessa kertoa blogissa, että veimme nahkaliivini Langkawilla Tony-nimiselle räätälille korjattavaksi, koska niiden vuori on hieman rikki. Kuten taisin myös kertoa, tarjoili räätäli meillekin juomia liikkeessään samalla kun naukkaili itsekin. Tonylle whisky taisi lopulta maistua töitä enemmän, joten nahkaliivien vuori jäi korjaamatta. Silkkipaidan hän tosin sai valmiiksi, mutta onneksi kaikki meni muuten hyvin ja juoppo räätäli palautti liivini takaisin nolona ja pahoillaan... eipä tuosta sen suurempia suruja, ei se ole ensimmäinen kerta, kun pullonhenki on miestä vahvempi! :)

Monesti ihmiset kysyvät seuraavan kysymyksen: menisittekö uudestaan? Siihen on helppo vastata: kyllä. Mutta en ehkä enää noihin samoihin paikkoihin. Malesia on kuitenkin niin iso maa, että siellä riittää paljon nähtävää muuallakin. Ihastuimme kovasti Thaimaan Koh Lipen tyylisiin kirkkaisiin vesiin ja todennäköisesti vastaavia maisemia löytyisi Malakan niemimaan toiselta puolelta esimerkiksi Pulau Perhentianilta tai vaikkapa Borneon saaren puolelta. Sille puolelle on kuitenkin viisaampaa matkustaa keväällä, kesällä tai alkusyksystä, joten aika tulee näyttämään, tuleeko tuonne yleensäkään lähdettyä. Nuo kun ovat kuitenkin vuodenaikoja, jolloin voimme matkustella asuntoautolla koiriemme kanssa, joten meille tuo sydäntalven aika joulun molemmin puolin on paras ajankohta kaataa kaamoksen pahin voima. Ja silloin noissa muissa Malesian kohteissa kärsitään käsittääkseni monsuunisateista ja myrskyistä.

Tämä matkapäiväkirja alkaa siis olemaan tässä vaiheessa paketissa. Mukavaa on ollut huomata, että Malesian matkablogimme sivuille on päivittäin löytänyt varsin mukavasti porukkaa. Parhaimpina päivinä sivuilla on vieraillut liki 500 henkeä, joten onneksi näitä jorinoita on jaksanut muutkin lukea, eikä homma ole mennyt pelkästään yksinpuheluksi. Malesia taitaa siis kiinnostaa ja eipä ihme, näillä kokemuksilla sitä uskaltaa helposti suositella monipuolisena ja takuulämpimänä matkakohteena!

Reissulta palaamisessa on monia hyvä puolia ja yksi parhaista on se, että sitten voi taas alkaa suunnittelemaan uutta matkaa. Minne? Afrikkaan? Intiaan? Australiaan? Etelä-Amerikkaan? Maailmassa on kuitenkin yhden ihmisen elämän ajaksi aika paljon käymättömiä paikkoja, joten nyt saa taas alkaa haaveilemaan uusista paikoista. Ja kun tarpeeksi haaveilee, niin jossakin vaiheessa haaveista tulee totta. Joten jos ja kun seuraava reissu on tiedossa, niin matkapäiväkirjaakin on taas luvassa.

Siihen saakka siis moikka!

PS. Tuossa vielä yksi panoraama yhdestä Malesian kuvatuimmista paikoista Petronas-tornien vierestä puistosta.

Kanalättyä KLCC:ssä

Kuala Lumpur, Malesia. Lämpötila: 31 astetta. Lomafiilis 100%.

Viimeisenä lomapäivänä Malesiassa nukuskelimme pitkään. Kuin rahaa pankkiin laittaisi, oli ajatuksena, kun heräilimme vasta yhtätoista käydessä. Illalla olisi kuitenkin vääntäydyttävä Kuala Lumpurin kansainväliselle kentälle hyvissä ajoin ennen puoltayötä, joten seuraavan vuorokauden ajan nukkumiset olisivat sitten katkoisaa torkahtelua lentokoneessa ja kentillä. Onneksi Piccolo-hotellin Kingsize-pedissä kelpaa koisia. Mahtavat tyynyt ja sopivan jämäkkä patja. Taitaapa muutenkin olla koko reissun siistein hotelli ja todella keskeisellä paikalla KL:n ydinkeskustassa. Jos joskus tulemme uudestaa Kuala Lumpuriin esimerkiksi muutamaksi yöksi, niin ehdottomasti kannattaa pitää Piccolo mielessä.


Aivan Piccolon ulko-oven edestä kulkee muuten "Hop on, Hop off"-kaupunkikiertoajelun reitti, jonka kyytiin mekin päätimme lähteä viimeisen päivän ohjelmana. Kyseinen systeemi muodostuu 24 tai 48 tunnin lipusta, jolla saa ajaa ympäri kaupunkia 30 minuutin välein liikkuvilla busseilla. Kaksikerroksisia busseja on liikenteessä 5 kpl, joista kahdessa on yläkerrassa ns. open deck, josta takuulla saa parhaat näkymät miljoonakaupungin elämään ja kuhinaan. Aurinkoisena päivänä tuolla avoimen taivaan alla tosin saattaa tulla tosi kuuma, sillä tovin aikaa kuikultuamme meidänkin oli painuttava ilmastoituihin sisätiloihin vaikka tänään ei mikään mieletön kuumuus ollutkaan, vain 31 astetta varjossa ainoastaan! :)

24 tunnin kiertoajelun hinnaksi tuli muistaakseni 38 ringittiä per henki, mutta kannattaa ehkä harkita 48 tunnin lippua, varsinkin jos kaupungissa viettää useampia vuorokausia. Koko kierrokseen ympäri kaupungin kuluu nimittäin noin kolme ja puoli tuntia, eikä siihen ole laskettu yhtään tutustelua eri nähtävyyksiin. Eli jos tuolta bussista meinaa käydä katselemassa muutamia keskeisiä nähtävyyksiä, saa koko kaupungin sightseeingiin helposti kulumaan vaikka koko päivän.

Itse kävimme KLCC:n Suria ostoskeskuksessa hämmästelemässä julman kokoisia kauppoja ja kansainvälisten laatumerkkien myymälöiden kavalkadia. Hienoja tavaroita kovia hintoja pelkäämättömille ja niille joilla lompsassa riittää pätäkkää ostamaan esimerkiksi tuhansien dollarien käsilaukkuja. Löysimme onneksi tuolta myös tavaraa ihan tavallisen kuolevaisen tuloille sopivaan hintaan, joten jotain pientä mukaan kuitenkin tarttui. Samalla päätimme syödä aamiaisen tai paremminkin brunchin, koska hotellin hintaan emme sitä olleet varatessa ottaneet. Tässä vaiheessa reissua alkaa nämä aasialaiset eväät jo hiukan tökkiä, joten päätimme turvautua länsimaisen tyyliseen ruokatarjontaan. Niinpä kävelimme Surian pohjakerroksen Pizzahutiin sisään ja tilasimme parit vöyreät pizzat. Kanalättyä tuhdilla juustolla ja Super Supremeä... Ja arvatkaapa oliko hyvvää? :)

KLCC:llä otimme muutaman kuvan vielä Petronas-torneista. Aika viston näköinen maisema noin laajakulmalla yläviistoon otettuna, kun ympärillä on joka puolella taivaaseen kurottavia pilvenpiirtäjiä... ei meillä vaan Oulussa... onneksi?

KLCC:n edestä matkasimme Hop on -bussilla Chinatowniin, missä ehdimme vielä shoppailla muutaman ostoksen ennen sateen alkua. Täällä Kuala Lumpurissa vaikuttaisi olevan melkein sääntö, että aamupäivät ovat kuivia ja iltapäivällä ripsaisee sitten lyhyehkön sateen. Sateen karkoittamina otimme Chinatownista teksin, jolla sitten hurautimme takaisin Piccolo-hotellille. Piccolo-hotellia vastapäätä on muuten iso musiikkiliike, jossa kävin tsekkailemassa kitaroita. Flying V:n paikallinen kopio olisi maksanut alle sata euroa, mutta oheisen kuvan komeasta Telecasterista olisi joutunut pulittamaan jo 750 euroa vastaavan nipun ringittejä. Juuri nyt saavat nuo jäädä kuitenkin tänne hyllyyn, sillä matkalaukku on jo ihan täynnä ja lomakassassakin on alkanut jo pohja häämöttää :)

Nyt sitten muutaman tunnin päiväunet ja illalla kentälle kotimatkaa varten. Meillä on ensin lento Malaysian Airlinesillä Shanghaihin, missä sitten hypäämme sinivalkoisille Finnairin siiville. Näillä näkymin olemme kotimaan kamaralla Helsingissä perjantaina iltapäivällä noin kahden maissa, jos vain lentojen aikataulut pitävät kutinsa.

Loppupohdiskelut ja yhteenvedon jätän kodin tulipesän lämmössä suoritettavaksi, mutta jo tässä vaiheessa voi viimeisestä reilusta parista viikosta helposti todeta: mahtava loma, uusia hienoja kokemuksia, upeita maisemia, ihanaa lämpöä, ja mikä parasta, täällä ei työasiat tai muutkaan huolet ole mieltä rassanneet. Ihoonkin on tullut väriä, vaikka se ei meille pääasiallinen syy matkustamiseen olekaan; rusketus kuitenkin lähtee muutaman pesun jälkeen hilseenä iholta, mutta muistot ja kokemukset seuraavat sisällämme lopun elämän ajan siihen asti kuin kuolo tai dementia ne sieltä poistavat... :)

Takaisin Kuala Lumpuriin

Kuala Lumpur, Malesia. Lämpötila: 31 astetta. Lomafiilis 100%.

Keskiviikon vastainen yö meni meillä molemmilla kylkeä käännellessä, sillä eilisen Thaimaan visiitin upeiden snorklauskelien huumassa meille kävi hieman vanhanaikaisesti. Molemmilla tapahtui lievä ihonkärvähdys varsinkin selkäpuolella ja siitä on nyt sitten saatu kärsiä nahoissamme. Onneksi polte alkaa hellittää ja nyt voi jo nukkua selälläänkin.

Tuosta Koh Lipen reissusta vielä sen verran, että jotkut päiväkirjaa seuranneet ovat kyselleet reissun hintaa. Ostimme retken hotellilta Mutiara Burau Baystä ja hinnaksi tuli 388 ringittiä per henki, mikä lienee jossain vajaan 80 euron kantturoissa Suomen valuutassa. Ja kyllä se mielestämme oli joka ringitin arvoista. Harvassa paikassa olen nähnyt yhtä upeita veden päällisiä tai -alaisia maisemia kuin tuolla. Jos olisimme menossa tuonne uudestaan Langkawilta, ottaisin ehdottomasti paketin, johon kuuluu esimerkiksi vähintään yksi yö Koh Lipellä. Vaikka matka-aikaa ei olekaan pikaveneellä, kuin vajaa tunti suuntaansa, niin tuolta Lipen lähestöltä löytyy paljon pieniä saaria, joiden ympäriltä löytyy paljon mahtavia snorklaus- ja sukelluskohteita. Joten helposti voisin kuvitella viettäväni tuolla vaikka useamman päivän. Mutta meillä tuo eilinen meriretki muodostui eräänlaiseksi lomanlopettajaiseksi. Ja onnistuneeksi sellaiseksi. Nyt ollaan jo täällä Kuala Lumpurissa, minne lennettiin heti keskipäivän jälkeen Air Asian kyydillä. Mutta tässä vielä panoraama eiliseltä päivältä omalta privaattibiitsiltämme, kunhan se latautuu... meinaa nimittäin tämä ilmainen Piccolohotellin langaton nettiyhteys olla kotimaisen mokkulan nopeuden tasolla?

Kirjauduimme kolmen maissa tämän loman viimeiseen hotelliimme Piccoloon, joka sijaitsee aivan Lot 10 vieressä Bukit Bintangilla Kuala Lumpurin keskustassa. Piccolo osoittautui miellyttäväksi yllätykseksi, sillä varasin sen oikeastaan vain hyvän sijaintinsa perusteella, mutta hotellille saavuttuamme huomasimme, että modernin ilmeen omaava Piccolo on myös siisti ja viihtyisä paikka viettää viimeinen yö täällä Malesiassa.

Kävimme illan alkajaisiksi hakemassa Jaanan uudet silmälasit ja pienestä jännityksestä huolimatta ne vaikuttivat heti onnistuneilta ja hyvin tehdyiltä. Kannatti siis mennä täkäläiseen tyyliin simulaattorien läpi ja kestää kahden tunnin säätö, sillä lopputulos vaikuttaa tosi hyvältä ja Jaana on erittäin tyytyväinen uusiin silmälaseihinsa.

Pikku päiväunien jälkeen lähdimme illan ratoksi ruokailemaan läheiselle Hawker-streetille, missä valitsimme pähkäilyjen jälkeen illan ruoaksi rasvassa tiristettyä possua mustapippurikastikkeessa riisin kera. Hyvää oli ja riittävästikin, sillä emme aivan jaksaneet syödä kaikkea, koska taas innoissamme tilasimme alkuruoiksi myös kymmenen kevätrullaa. Siihen isot Tiger-oluet kyytipojiksi ja olo oli täyden raukea.

Nyt sitten aiotaan koisia kunnon yöunet, jos vaan kärventynyt nahka antaa unirauhan. Huomenna on vielä koko päivä aikaa katsella kaupunkia, joten jossain voisi käydä kuljailemassa, kenties vaikkapa Chinatownissa? Lento Shanghain kautta Helsinkiin lähtee vasta perjantaina aamuyön tunteina, joten huomenna on lähtö kentälle vasta iltamyöhällä.

Olisi meillä myös videonpätkä tuolta Kuala Lumpurin yöstä, mutta eipä taida tällä hitaalla yhteydellä paljon ehtiä latautua... No menihän se, kun jaksoi odotella:

Unelmapäivä Lipellä

Koh Lipe, Thaimaa. Lämpötila: 34 astetta. Lomafiilis 115%.

Lomat alkoivat olla Langkavilla lusittuna, kun tiistaina heräilimme kännykän herätyskellon ikävään ääneen. Mutta ei tulosta ilman tuskaa! Koska kyyti Thaimaaseen vievälle pikaveneelle oli sovittuna jo kello kahdeksaksi, oli seitsemän jälkeen heti rynnistettävä aamupalalle. Nämä Mutiara Burau Bayn aamupalat ovat olleet kyllä lievä pettymys, mutta jotain sieltä joka aamu on saanut napsittua suuhunsa.

Aikamme kyytiä odoteltuamme ja kellon lähestyessä jo puolta yhdeksää, menin kysymään respasta missä kyytimme viipyy, jolloin selvisi, että jotenkin retkifirma oli onnistunut ryssimään kyytimme satamaan. Onneksi avulias hotellin työntekijä lähti nakkaamaan meidät autollaan satamaan, minne ei lopulta ollut hotelliltamme kuin viiden minuutin ajomatka.

Passipuleeraamisen ja maahantulokaavakkeiden täytön jälkeen olimme valmiita matkaan. Kyytinämme oli isokokoinen moottorivene eli speedboat, kuten noita täällä kutsutaan. Kolmen isokokoisen Honda-perämoottorin voimalla vöyreä vene lähti kevyeeseen plaaniin heti sataman ulkopuolella ja niinpä Langkawin vuoristoinen silhuetti alkoi katoamaan taaksemme nopeaa vauhtia.

Saavuimme Koh Lipelle jopa etuajassa ja satamaan lipuessamme eteen avautuva näkymä alkoi nostamaan hienot fiilikset pintaan. Vesi satamassa ja jopa moottoriveneiden jäljiltä oli uskomattoman kirkasta. Langkawin ja Penangin rantavesien sameuteen verrattuna tuntui, kuin olisimme siirtyneet toiseen kirkkaan vihreään ulottuvuuteen...

Koh Lipestä emme itse olleet kuulleet ennen toissa iltaa käytännössä mitään. Ja nyt istuskelimme upealla, vihreävetisellä rannalla ja odottelimme snorklausretken alkua. Täytyy sanoa, että odotukset olivat korkealla!

Onneksi päivän ohjelma myös palkitsi ja jopa ylitti nuo odotukset. Koh Lipen päärannalla eli hiukan huvittavasti nimetyllä "Pattayabeachillä" meille esittäytyi italialaistyttö Rosa, joka tulisi hoitamaan retkemme opastuksen ja huolehtisi muutenkin päivän ohjelman sujuvuudesta. Niinpä hyppäsimme oppaan johdolla pitkähäntäveneeseen, jolla lähdimme kohti ensimmäistä snorklauskohdetta.

Heti veteen päästyämme saimme lopullisen varmistuksen siitä, että päivästä tulisi antoisa ja että veden alla riittäisi paljon nähtävää. Värikkäät kalat ja monimuotoiset korallit tarjosivat upeaa vedenalaista silmäkarkkia pitkästä aikaa, joten meistä tuntui, ettemme malttaisi lopettaa snorklaamista laisinkaan. Päivän ohjelmaan kuului kuitenkin käyntejä neljässä eri snorklauspaikassa ja lounas privaattirannalla, joten emme voineet jäädä yhteen paikkaan tuntia puoltatoista kauempaa.

Onneksi maltoimme jatkaa matkaa, sillä vesi kirkastui lisää seuraavissa paikoissa ja upeinta snorklaaminen oli suoraan puuterihiekkaiselta rannalta, jossa söimme lounasta. Olipa hiukan hemmoteltu olo, kun istuimme kaatuneen puunrungon päällä odottelemassa, että oppaamme tarjoilee meille riisiä, currykanaa ja vihanneksia lounaaksi. Ja sillä rannalle ei ollut muita ihmisiä... tosin pitkähäntäveneen kuljettajan merimustalaislaulut kuuluivat hentoina taustalla, kun kaveri makoili veneensä perälaudalla. Aika idyllistä...

Joten nyt on taas päästy kirkkaiden vesien makuun. Tämän jälkeen eivät Langkawin rannat enää tunnu oikein miltään. Pienet meduusat tosin polttelivat pieninä pistoksina välillä snorklatessa, mutta ne olivat lähinnä hyttysen pistolta tuntuvia äimäisyjä. Eivätkä ne ainakaan ole parimetrisiä palovammantekijöitä tuolla Lipellä, kuten ne olivat Penangilla.

Sen verran väsyneeltä olo nyt illalla Thaimaasta palaamisen jälkeen tuntuu, että juttua tuolta Koh Lipeltä voisi kirjoitella lisää tarinaa vaikkapa lentokonetta odotellessa huomenna, kun matkaamme taas takaisin Kuala Lumpuriin. Loman viime päivät ovat siis käsillä ja kohta on suunnattava takaisin kotimaan kaamokseen. Mutta vielä nyt lämpö tuntuu ihossa, luissa ja ytimissä. Tuntuu itseasiassa aika paljon... meillä molemmilla on nimittäin selkä aika punaisena, joten saapa nähdä tuleeko selällään nukkumisesta mitään ensi yönä? Ja jos vaikka jonkun panoraamankin saisi huomenna tuolta Koh Lipeltä kasattua...

Huomenna on muuten mentävä hakemaan Jaanan silmälasit optikkoliikkeestä Kuala Lumpurissa. Heiltä tuli nimittäin sähköpostia, että lasit ovat valmiina.

Joten hyvää yötä, pikkuisen palaneet punanahat alkavat koisimaan!

Ja ettei ihan pelkäksi sanailuksi menisi, niin tässäpä myös pieni video tuolta Koh Lipeltä:

Kylmä kylpy kuumana päivänä

Pulau Langkawi, Malesia. Lämpötila: 35 astetta. Lomafiilis 110%.

Maanantaina heräsimme vasta hiukan ennen kymmentä, jotta ehdimme käydä aamupalalla, joka kuului Studio Cabana bungalovimme hintaan. Edellisen illan rokit soivat vielä vaimeasti mielessämme, mutta muitakin ääniä oli ilmassa. Koska Mutiara-hotelli sijaitsee varsin luonnon keskellä, saimme yöllä kuunnella varsin mielenkiintoista äänimattoa, josta saattoi välillä erottaa jänniä ulahduksia ja vinkaisuja. Nukuimme kuitenkin varsin hyvin, varsinkin minä, mutta Jaana kuulemma heräsi yöllä muutamaan liian voimakkaaseen ääneen.

Luonnon keskellä olevalla sijainnilla on mukavat puolensa myös valokuvauksen kannalta ajeteltuna. Kun bungalovin kuistin oven aukaisee, niin sen kun alkaa tähtäilemään kameran putkella eläinmaailmaa. Eilen illalla, jo hämärän laskeuduttua, aivan kämppämme eteen olevaan puuhun laskeutui pari isoa Hornbill-lintua. Emme ole aiemmin nähneet noita muualla kuin thaimaalaisissa eläintarhoissa häkeissä, mutta nytpä pääsimme näkemään ne komeat nokan päällä olevat kyhmyt ihan vapaana olevilla yksilöillä. Harmi, ettei tuolloin ollut kameraa kädessä, vaan drinkkilasi, mutta upealta ne näyttivät, uskokaa pois!

Aamu-uinnin ja -kävelyn jälkeen päätin kierrellä hotellin aluetta pitemmän putken kanssa ihan kuvausmielessä. Alue kuhisee elämää ja puolen tunnin aikana pongasin ainakin seuraavat eläimet: pikkuvaraani, lisko (lajia en tiedä), jonkin sortin orava, rapu, ja useita erilaisia lintuja. Ohessa on muutama kuva näytteeksi, mitä löytyy siis ihan omalta pihalta. Ja tuolloin oli muutakin kädessä, kuin drinksulasi... ;)

Rannalla törmäsin muuten mielenkiintoiseen ilmiöön. Veden tasoittama rantahiekka oli paikoitellen aivan kuin koristetapettia, mihin pikkuravut ja äyriäiset olivat taiteilleet jänniä kuvioita - luonnon omaa taidetta siis!

Puolen päivän jälkeen päätimme kuumimman ajan käyttää pikaisiin päiväuniin, mutta laitoin kuitenkin kellon herättämään hieman ennen kolmea. Olimme nimittäin jo aiemmin päättäneet käydä tänään Mutiaran lähellä sijaitsevalla vesiputouksella. Kun kyselin respasta neuvoja tuonne putoukselle, kertoi hotellimanageri, että meidän olisi parempi mennä teksillä saaren toiselle puolelle Durian Perangin putouksille, jotka ovat näitä lähellä olevia isommat ja näyttävämmät. Muutaman kuuman ja kuivan viime kuukauden takia lähemmällä putouksella ei kuulemma vettä ole kuin nimeksi, joten uskoimme kaveria ja tilasimme paikalle teksin.

Puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Durian Perangiin, jossa jouduimme jälleen kapuamaan melkoisen määrän portaita päästäksemme ylös putouksille. Kuumahan siinä pukkasi tulemaan ja onneksi olimme ottaneet vesipullon mukaamme. Näkymä ja ympäristö tuolla vuoren rinteessä sademetsän keskellä palkitsi kuitenkin vaivan upeasti. Vuorilta laskeutuva puro laskeutui miellyttävän raikkaana pieneen painanteeseen, missä päätimme käydä vilvoittautumassa. Olipa harvinaisen mahtava tunne upottautua kristallinkirkkaaseen ja raikkaan kylmään veteen kaiken tuon portaiden kapuamisen jälkeen. Kuvasin paikalta jälleen panoraaman, jossa voi kurkistaa näkymää putouksella, siinä on mukana myös ääni :)

Virkistäytymisen jälkeen vuorossa oli alakapuaminen ja siinä saikin olla varovaisena. Kallioon hakatut epätasaiset ja osittain lohkeilleet portaat olivat länsimaisten turvanormien mukaan hengenvaaralliset, mutta hitaasti ja kieli keskellä suuta tuoltakin vammoitta tultiin alas. Alhaalla odotellut teksikuski nakkasi meidät retken lopuksi takaisin hotellille. Hintaa parin-kolmen tunnin retkelle tuli noin 15 euroa, mitä emme pidä pahana. Oma kuski, ilmastoitu laadukas autokyyti ja omat aikataulut - joustavaa ja leppoisaa lomailua!

Hotellilla varasimme illaksi pöydän traditionaalisesta malesialaisesityksestä ja buffetista. Samalla kyselimme viimeisistä mahdollisuuksista käydä snorklausretkellä Pulau Payarin saarella, mutta yhtäkkiä retkienmyyntitiskillä meille syntyi idea. Koska Pulau Payarin näkyvyydeksi eli veden kirkkaudeksi oli jatkuvasti viime päivinä ilmoitettu vain 5-8 metriä, päätimmekin tehdä täyskäännöksen ja käyttää huomisen päivän vierailuun naapurimaassa. Niinpä varasimme retken aivan uudelle, vasta kolmisen vuotta yleisölle avoinna olevalle saarelle Thaimaan puolella, missä pitäisi olla tuplasti kirkkaammat vedet ja upeat korallit. Niinpä tiistaiaamuna on aikainen herätys ja matka Koh Lipelle voi alkaa. Toivottavasti huomenna päästään  upean kirkkaisiin vesiin värikkäiden kalojen ja korallien keskelle. Viime kerrasta onkin jo aikaa ja niitä näkymiä on tosissaan kaivannut.

Joten nyt koisimaan, että jaksaa huomenna polskia ja porskutella. Hyvää yötä ja huomiseen!

Huippuhetkiä Burau Bayssä

Pulau Langkawi, Malesia. Lämpötila: 32 astetta. Lomafiilis 110%.

Sunnuntai-aamuna nukuskelimme kohtuullisen pitkään ja sulattelimme herätessämme vielä eilisen retkipäivän mukavia kokemuksia. Kauaa emme kuitenkaan muisteluksiin voineet käyttää aikaa, sillä ennen uloskirjautumista Holiday Villasta meidän piti ehtiä käymään Cactuksessa aamiaisella. Cactus vaikuttaa olevan tosi suosittu kaiken ikäisten matkailijoiden ja eri kansallisuuksien parissa, mutta aina sinne sekaan näyttää sopivan. Ja ruoka on hyvää ja edullista.

Hiukan ennen puoltapäivää maksoimme huonelaskun ja siirryimme laukkuinemme odottamaan kyytiä Langkawin saaren toiselle puolelle Burau Bayhin. Bellboyn tilaama teksi tulikin parissa minuutissa viereiseltä kopilta ja pääsimme hyppäämään kyytiin. Sovimme kuskin kanssa matkan hinnaksi kuutta euroa vastaavan summan, joka ei reilun parinkymmenen kilometrin matkasta ole kyllä suomalaisen kustannustason mukaan pahakaan hinta.

Puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Mutiara Burau Bay Resortin ovelle, minne kuski meidät tiputti. Ensivaikutelma paikasta oli hieman ristiriitainen. Vehreän, miltei viidakkomaisen palmumetsän keskellä ja rannalla oli hieman nuhjuisen oloisia bungaloveja, jotka eivät ensisilmäykseltä kauheasti vakuuttaneet. Onneksi olimme tutustuneet netissä etukäteen paikan saamiin arvosteluihin, joten tiesimme odottaakin pientä kuluneisuutta. Pienen nuhruisuuden vastapainoksi odotuksemme olivatkin kohdistuneet hotellin sijaintiin upealla rannalla ja rentoon ilmapiiriin.

Koska olimme saapuneet uuteen hotelliin hieman etuajassa, jouduimme odottamaan meille luovutettavan huoneen siivousta lobbyssä istuskellen. Niinpä päätin sillä välillä käydä hieman tutustelemassa ympäristöön. Heti uima-allasalueella olo rauhoittui ja viimeistää rannalla leveä hymy levisi kasvoille: aika komea biitsi! Kuvasin samalla rannalta panoraaman, joten tuolta siellä kahden aikaan näytti: Mutiara Burau Bay Resort beach.

Viime päivinä Langkawilla ja lähimerialueilla on puhaltanut aika voimakas tuuli, joten kun kuulimme hotelliin saapuessamme, että saaren korkeimmalle huipulle kulkeva cable-car on jälleen toiminnassa, päätimme lähteä heti huoneen saatuamme kohti vuoren huippua. Nakkasimme kamat sisään huoneseen ja vaihdoimme nopeasti rennommat tamineet päälle.

Nappasimme teksin hotellin edestä, joka kuljetti meidät kilometrin matkan läheiseen Oriental Villageen, mistä tuo cable-car tai suomeksi paremminkin kondolihissi kulkee saaren korkeimmalle huipulle. Oriental Village yllätti kauneudellaan ja päätimmekin tulla sinne uudestaan esimerkiksi syömään tai ostoksille. Shoppailut saivat kuitenkin tällä kertaa odotella, sillä kello oli jo kovaa kyytiä käymässä iltaa kohti ja hissien kulku loppuisi saamiemme tietojen mukaan jo viiden aikaan. Niinpä tiketit tiskiin ja kondolin kyytiin.

Pääsimme kahdestaan omaan hissivaunuun, joka lähti kulkemaan hieman huojuen kohti yläilmoja. Miehen käsivarren paksuisen teräsvaijerin varassa lähdimme notkumaan kohti satojen metrien korkeudessa edessä odottavia upeita maisemia. Tuijottelimme innoissamme ympärillämme avautuvia näkymiä ja pongasimme korkeuksista esimerkiksi hotellimme rantoineen, jotka näyttivät ylhäältä todella kaukaisilta ja pieniltä.

Ylhäällä päätimme heti lähteä kävelemään kohti kahden huipun välillä kulkevaa riippusiltaa, josta olimme nähneet hienoja valokuvia monilta Langkawin kävijöiltä. Satojen askelmien ja useiden portaiden jälkeen pääsimme tuolle vaijerien varassa riipuvalle sillalle, jolta näkymät olivat yksinkertaisesti mykistyttäviä. Oheisesta kuvasta ja panoraamasta saanee jonkinlaisen käsityksen paikan huimaavista näköaloista. Jaanan tepastellessa perässäni alkoi tuo silta heilua ja huojua muutaman sentin liikkeellä ja heti oli kuulemma syy minun. Koitin kyllä esittää, että voimakkaat tuulet saattavat olla todennäköisempi syy teräs- ja betonirakenteisen sillan heilumiseen, mutta jostakin syystä meikäläinen oli Jaanan mielestä todennäisempi vaaratekijä :)

Aikamme maisemia ihailtuamme lähdimme jälleen kohti alhaalla odottavaa Oriental Villagea. Kotimatkasta tulikin aika huima kokemus, koska ilmeisesti tuulet olivat koko ajan yltymässä. Niinpä alaspäin mentäessä alkoi meno olla liiankin hurjaa. Koska vaijerien kannatinpilarien väli on useita satoja metrejä ja hissejä aika tiheässä, alkavat ne ilmeisesti tuulen takia heijata ylös ja alas. Teräsvaijeri joustaa kuitenkin aika paljon, koska hissit alkoivat suunnilleen matkan keskivaiheessa tehdä useiden metrien liikettä ylä- ja alasuuntaan. Olipa aika kumma tunne mahanpohjassa ja tasapainoelimissä, kun satojen metrien korkeudessa kallioiden yläpuolella alettiin hitaasti bogoamaan tuulen tahdissa. Onneksi matka sujui kaikesta huolimatta hyvin ja pääsimme myös alas ihan täysissä ruumiin ja hengen voimissa. Eli eipä kumma, jos hissien toiminta keskeytetään kovien tuulien aikana.

Pienen shoppailukierroksen jälkeen palasimme hotellille uimaan. Kävimme tällä kerralla taas meressä kastautumassa, vaikka kuulemma tälläkin rannalla oli pari päivää sitten joku polttanut itsensä meduusan lonkeroihin. Kaikki meni kuitenkin onneksi hyvin ja merivesi virkisti mahtavasti kapuamisesta kuumenneita kulkijoita.

Illalla astelimme suoraan rantabungalovimme vieressä olevaan ravintolaan syömään ja kuuntelemaan elävää musiikkia. Tässä vaiheessa matkaa annoimme itsellemme luvan syödä muutakin kuin aasialaista safkaa, joten illan menu olikin sitten italialaispainotteinen: spagettia kermalohella ja pepperonipizzaa. Katselimme ravintolasta Andamaanien mereen laskeutuvaa aurinkoa ja kuuntelimme kun ihan kohtuullisen kuuloinen paikallinen bändi soitti mukavaa musaa pimenevässä illassa. Sweeeeeet houuuuum aaaalabaaaama! Lynnäreitäkin siis kuultiin ja ilta oli rennon mukava. Mutta nyt takaisin kämpille, bändi soittaa vielä pari settiä, jotka voimme kuunnella oman bungalovimme parvekkeella istuskellen ja juomia zippaillen...

PS. Kuten yhdestä tämänpäiväisestä kuvasta paljastuu, sain vihdoinkin tietää, mitä kuuluu vanhalle stratocasterilleni. Enpä ole kuullut siitä mitään muutamaan vuoteen, sen jälkeen kun sen taannoin myin, mutta täällähän sen kohtalo viimeinkin selvisi: se on näköjään turvonnut soittokelvottomaksi ja seisoo nyt rauhanmonumenttina Burau Bayssä... :)

PS. Tässä vielä panoraama Mutiara Burau Bay Resortin uima-altaalta.

Lentäviä koiria ja uivia apinoita

Pulau Langkawi, Malesia. Lämpötila: 34 astetta. Lomafiilis 110%.

Jossakin vaiheessa lomaa täytyy tulla eteen sen huipennus. Tämänpäiväiväistä Mangrove-retkeä voi hyvällä syyllä pitää sellaisena. Yksi tärkeimmistä syistä, miksi ainakin me lähdemme kodin mukavista ja turvallisista kuvioista kauemmas lähes toiselle puolelle maapalloa, ovat uudet ennen kokemattomat asiat. Tänään niitä asioita tuli taas koettua oikein roppakaupalla. Ja kameran suljin loksutti kuumana. Toivottavasti oheisista kuvista välittyy edes hailakkaasti ne upeat näkymät ja kokemukset, mitä päivän retken aikana näimme ja koimme.

Starttasimme hotellilta liikkeelle monikansallisen ryhmän mukana hieman ennen kello yhdeksää ja edessä oli parinkymmenen kilometrin ajomatka saaren pohjoisosiin, josta lähtisimme jatkamaan kulkua vesitse pienehköillä 10-15 hengen katetuilla veneillä. "Harashoo, harashoo", kuului kirgiisityttöjen suusta takapenkiltä kun lähdimme ajelemaan kohti laitureita. Mikäs siinä sitten: harashoo se olkoon!

Meille retken myynyt kadunvarren retkikojun kaveri oli onneksi lupauksensa mukaan informoinut retkiä toteuttavaa firmaa siitä, että tahdoisin saada mahdollisimman hyvät olosuhteet valokuvausta ajatellen, joten oppaamme järjesti meille veneen, johon tuli vain kaksi muuta pariskuntaa lisäksemme. Lisäksi opas aikoi pysähdellä normaalia useammin ja pidempään, jotta kuvaus onnistuisi paremmin.

Lyhyen veneajelun jälkeen saavuimme vesiretken ensimmäiseen pysähdyspaikkaan, joka oli kelluva kalanviljelylaitos tai kalafarmi, kuten he itse sitä kutsuivat. Farmilla nousimme veneistä ja jouduimme astelemaan kapeille kolmen-neljänkymmenen sentin levyisille lankkusilloille, jotka erottivat kala-altaat toisistaan. Tutiseville ja osittain lahoilla lankkukäytävillä joutui astelemaan aika tarkkana, ettei olisi pudonnut veden sekaan ilmaiseksi ruoaksi viljeltäville kaloille. Hyvä kai noiden aasialaisten kukkakeppien on lahoilla lankuilla tepastella, mutta kun siihen nakataan 100 kiloa ehtaa suomalaista äijäenergiaa, niin parrut parahtelee ja naulat natisee!

Paikan pitäjä eli kalafarmari esitteli ryhmällemme monia alueen erikoisia kaloja ja kierrätti käsissämme eläviä meritähtiä ja muita kummallisia mereneläviä. Esimerkiksi Boxfish muistutti muodoltaan laatikkoa. Jumalattoman kokoinen rausku taas tuijotteli meitä sen näköisenä, että sen altaan kohdalla tuli askeleitaan varottua erityisen huolellisesti. Eräässä altaassa oli vajaan metrin mittaisia kaloja, jotka tuntuivat tekevän selvää lähes kaikesta mitä altaaseen nakattiin - farmarin veteen nakkaamaa Crocs-kopiokenkää ne eivät kuitenkaan suostuneet syömään, mutta kävivät porukalla kuitenkin innolla repimässä. Onneksi tuolta selvittiin kuitenkin takaisin veneisiin ilman irronneita sormia, raajoja tai muita ruumiinosia :)

Lyhyehkön veneajelun jälkeen siirryimme syvemmälle Mangrovea kasvavalle joelle, missä eteemme tuli yhtäkkiä kallioinen, mutta elämää vilisevä paikka. Tuolta kalliolta viidakon apinat katselivat meitä veneisiin hiukan omituisen ja nälkäisen näköisinä. Vaikka kyse on täysin vapaina viidakossa elävistä apinoista, ovat paikalla pysähtyneet turistiveneet opettaneet noille apinoille sellaisia tapoja, mitä täysin ihmisen pilaamattomissa oloissa elävillä apinoilla harvoin näkee. Nämä apinat nimittäin osaavat uida ja ne myös tekevät sen ilmaisen ruoan takia.

Oli todella mielenkiintoista ja mukavaa seurata tovin aikaa apinoiden touhustelua niiden luontaisessa ympäristössä. Ne tappelivat ruoan päältä ja sukivat välillä toisiaan. Äitiapina yritti pitää huolta onnettoman näköisestä pienokaisestaan ja lauman kuningas hallitsi koko shown kulkua ja napsi parhaat palat päältä. Välillä rohkeimmat yksilöt hyppäsivät puista liian lähelle ajautuneiden veneiden kyytiin, missä ne aihettivat pientä epäjärjestystä. Oppaat kuitenkin saivat ne poistumaan veneestä nakkaamalla ruokapaloja veteen, mistä apinat ne sitten uimalla hakivatkin.

Seuraavana siirryimme taas tovin matkaa jokea pitkin sisämaahan päin, missä pian näimme jokivarren metsässä vanhan ja korkean pystyyn kelottuneen puun, jossa uljaina istuskeli upean näköisiä petolintuja. Kotkiksi noita oppaat taaskin kutsuivat ja tarkemman lajimäärityksen jätän tälläkin kerralla ammattitaitoisemmille ornitologeille, mutta sovitaan niin, että kotkiksi nyt tässä niitä kutsun.

Noita kotkia oli paikalla ainakin kahta-kolmea eri väristä ja kokoista variaatiota, joista isointa ja vaaleinta kuvittelisin merikotkaksi. Olipa miten oli, mutta oli hurjaa katsella noiden petolintujen liitelyä yllämme ja niiden huimia syöksyjä kohti veden pintaa, kun oppaat niitä ruokkivat veneistämme nakelluilla ruokapaloilla.

Kotkapysähdyksestä toivuttuamme jatkoimme yhä matkaa joella syvemmälle sisämaahan, missä kuljimme välillä veneellä vuoren läpi krokotiililuolaksi kutsutun luonnon muovaaman tunnelin kautta. Paikalla ei tosin enää ole krokotiileja, mutta onnistuimme kuitenkin pongaamaan parimetrisen varaanin uimassa aivan muutaman metrin päässä veneestämme. Aikamoisen ruma otus, kuten oheinen kuva osoittaa?

Krokotiililuolan jälkeen nousimme veneestä eräälle kallioiselle rannalle, mistä kävelimme lyhyen matkan läheisiin tippukiviluoliin. Luolaston katossa roikkui stalagtiittien tai -miittien kanssa sulassa sovussa sadoittain varsin epämielyttävän näköisiä otuksia, joita meillä länsimaissa on yleensä totuttu yhdistämään enemmän noihin verenimentähommiin. Olikin varsin outo tunne kävellä läpi miltei täysin pimeän luolan ja tuntea välillä ilmavirrasta, kuinka lepakot sujahtelivat lentäen ylitsemme aivan päidemme yläpuolelta.

Onneksi noita otuksia ei tuolla luolassa nähnyt kunnolla, sillä liikuimme tuolla pelkästään taskulampun valossa. Koska salaman käyttö oli myös kiellettyä, olisi kuvat tuolta jääneet kokonaan ottamatta, ellei opas olisi erikseen antanut minulle lupaa ottaa muutama kuva myös salaman kanssa periaatteella: ei kerrota kenellekään, hys, hys! Salamoiden läiskeeseen nuo rumat lentävät koirat ovat kuitenkin tottuneet, koska tuo kielto on tullut vasta aivan kuluneen vuoden aikana voimaan. Joten tässäpä pari näytettä luolasta. Ja noita otuksia oli tuolla paljon! Ja mitä sanotte, eikö vaan muistuta kummasti Alien-elokuvan hirviötä tuo lepakon suuvärkki?

Vampyyrityylisten fiilistelyjen jälkeen vuorossa oli lounas. Pysähdyimme jälleen eräälle kalafarmille, jonka ravintolassa meitä odotti monipuolinen buffet-ateria. Ja koska aamiainen oli jäänyt väliin, ahmimme maukkaat malesialaissafkat suurella kiitollisuudella parempiin suihin.

Retkipäivän lopuksi ja mukavaksi viilennykseksi kiihdyttelimme veneellämme pois joelta ja kohti edessä aukeavaa Andamaanien merta. Kiersimme Langkawin pääsaaren pohjoiskärjen siten, että välillä olimme aivan Thaimaan rajalla, josta saatoimme nähdä selvästi naapurimaan saaria ja rannikon. Kymmenisen minuutin päästä rantauduimme eräälle saaren läntisen puolen rannoista, missä vihdoinkin pääsimme Jaanan kanssa uimaan mereen. Ja arvatkaapa tuntuiko se ihanan viilentävältä koko aurinkoisen pöivän kiertämisen jälkeen? KYLLÄ! Rannan näkymä oli myös varsin kaunis, joten laitan pari kuvaa oheen polskutteluistamme ja maisemasta. Kirjaimellisesti tosi COOL lopetus kuumalle, mutta mahtavalle retkipäivälle. Vaaleata lihaa vihreässä vedessä :)

Sitten kamat kasaan ja kyyti takaisin hotellille. Olo oli kyllä huoneeseen päästyämme aika sippi, mutta samalla onnellinen: tällaisia päiviä varten lomalla ollaan!

Illalla kävimme vielä hakemassa pyykit pesulasta, vaihdoimme hieman rahaa ja kävimme kysymässä väliaikatietoja nahkaliivien ja silkkipaidan tilanteesta. Siellähän se räätäli istui liikkeessänsä jonkun tyypin kanssa ja kiskoi skottiwhiskyä naamaansa. Mutta vakuutteli kyllä, että vaatteet ovat maanantaina valmiita. Uskottavahan se on, kun aikuinen mies näin sanoo! Toivottavasti hän ei kuitenkaan ala ompeluhommiin tuon pullon jälkeen vaan malttaa odottaa aamua ja selvempää hetkeä. Tarjosihan tuo onneksi kuitenkin meillekin lasilliset. Ne toimivat sopivina aperitiiveina iltaruoalle :)

Huomenna aiomme pakata laukut ja siirtyä Langkawin osuuden viimeisiksi päiviksi Mutiara Burau Bay resortiin saaren toiselle reunalle. Joten sieltä on luvassa sitten seuraavaa tarinaa, kunhan sinne asti päästään. Matkaa ei onneksi ole kuin ehkä 23 kilometriä, joten siirtymä on helppo ja nopea.

PS. Yleisön pyynnöstä lisäsin vielä yhden panoraaman tuolta mangrove-retkeltä.