
Luonnon keskellä olevalla sijainnilla on mukavat puolensa myös valokuvauksen kannalta ajeteltuna. Kun bungalovin kuistin oven aukaisee, niin sen kun alkaa tähtäilemään kameran putkella eläinmaailmaa. Eilen illalla, jo hämärän laskeuduttua, aivan kämppämme eteen olevaan puuhun laskeutui pari isoa Hornbill-lintua. Emme ole aiemmin nähneet noita muualla kuin thaimaalaisissa eläintarhoissa häkeissä, mutta nytpä pääsimme näkemään ne komeat nokan päällä olevat kyhmyt ihan vapaana olevilla yksilöillä. Harmi, ettei tuolloin ollut kameraa kädessä, vaan drinkkilasi, mutta upealta ne näyttivät, uskokaa pois!
Aamu-uinnin ja -kävelyn jälkeen päätin kierrellä hotellin aluetta pitemmän putken kanssa ihan kuvausmielessä. Alue kuhisee elämää ja puolen tunnin aikana pongasin ainakin seuraavat eläimet: pikkuvaraani, lisko (lajia en tiedä), jonkin sortin orava, rapu, ja useita erilaisia lintuja. Ohessa on muutama kuva näytteeksi, mitä löytyy siis ihan omalta pihalta. Ja tuolloin oli muutakin kädessä, kuin drinksulasi... ;)

Puolen päivän jälkeen päätimme kuumimman ajan käyttää pikaisiin päiväuniin, mutta laitoin kuitenkin kellon herättämään hieman ennen kolmea. Olimme nimittäin jo aiemmin päättäneet käydä tänään Mutiaran lähellä sijaitsevalla vesiputouksella. Kun kyselin respasta neuvoja tuonne putoukselle, kertoi hotellimanageri, että meidän olisi parempi mennä teksillä saaren toiselle puolelle Durian Perangin putouksille, jotka ovat näitä lähellä olevia isommat ja näyttävämmät. Muutaman kuuman ja kuivan viime kuukauden takia lähemmällä putouksella ei kuulemma vettä ole kuin nimeksi, joten uskoimme kaveria ja tilasimme paikalle teksin.
Puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Durian Perangiin, jossa jouduimme jälleen kapuamaan melkoisen määrän portaita päästäksemme ylös putouksille. Kuumahan siinä pukkasi tulemaan ja onneksi olimme ottaneet vesipullon mukaamme. Näkymä ja ympäristö tuolla vuoren rinteessä sademetsän keskellä palkitsi kuitenkin vaivan upeasti. Vuorilta laskeutuva puro laskeutui miellyttävän raikkaana pieneen painanteeseen, missä päätimme käydä vilvoittautumassa. Olipa harvinaisen mahtava tunne upottautua kristallinkirkkaaseen ja raikkaan kylmään veteen kaiken tuon portaiden kapuamisen jälkeen. Kuvasin paikalta jälleen panoraaman, jossa voi kurkistaa näkymää putouksella, siinä on mukana myös ääni :)


Hotellilla varasimme illaksi pöydän traditionaalisesta malesialaisesityksestä ja buffetista. Samalla kyselimme viimeisistä mahdollisuuksista käydä snorklausretkellä Pulau Payarin saarella, mutta yhtäkkiä retkienmyyntitiskillä meille syntyi idea. Koska Pulau Payarin näkyvyydeksi eli veden kirkkaudeksi oli jatkuvasti viime päivinä ilmoitettu vain 5-8 metriä, päätimmekin tehdä täyskäännöksen ja käyttää huomisen päivän vierailuun naapurimaassa. Niinpä varasimme retken aivan uudelle, vasta kolmisen vuotta yleisölle avoinna olevalle saarelle Thaimaan puolella, missä pitäisi olla tuplasti kirkkaammat vedet ja upeat korallit. Niinpä tiistaiaamuna on aikainen herätys ja matka Koh Lipelle voi alkaa. Toivottavasti huomenna päästään upean kirkkaisiin vesiin värikkäiden kalojen ja korallien keskelle. Viime kerrasta onkin jo aikaa ja niitä näkymiä on tosissaan kaivannut.
Joten nyt koisimaan, että jaksaa huomenna polskia ja porskutella. Hyvää yötä ja huomiseen!
Odotan innolla kirjoitusta tuosta Koh Lipen retkestä! meillä on Perjantaina samat lennot Kuala Lumpuriin josta jatkamme langkawille myös ja suunnitelmissa on aika samanlaista ohjelmaa kun teilläkin! harkinnassa myös tuo Lipen retki, niin kertokaa toki mikäli kannattaa!
VastaaPoistaMatkakuume on kova ja kasvaa vaan kun teidän blogia lukee :)
-N
Täälläkin on innolla ahmittu teidän matkavinkkejä! Mekin olemme suuntaamassa perjantaina Aasiaan ja ensi viikolla Langkawille.
VastaaPoistaIhana lukea näin mahtavaa matkakertomusta etukäteen ja varsinkin nuo kuvat puhuvat puolestaan! Kiitos!
Tulin juuri langkawi-lipe-kaoliang-muk jne. Kyllähän se langkawi on onneton joka suhteessa verrattuna trangin saariin. Tulipahan käytyä kaksi kertaa, ensimmäisen ja viimeisen....:)
VastaaPoistaLuin koko Malesian reissunne blogin, kun meillä on samoihin kohteisiin matka edessä ensi viikolla. Uskomattoman hienosti tehty matkapäiväkirja. Monta hyvää vinkkiä tuli vastaan. Suuret kiitokset!
VastaaPoistaMP