Huippuhetkiä Burau Bayssä

Pulau Langkawi, Malesia. Lämpötila: 32 astetta. Lomafiilis 110%.

Sunnuntai-aamuna nukuskelimme kohtuullisen pitkään ja sulattelimme herätessämme vielä eilisen retkipäivän mukavia kokemuksia. Kauaa emme kuitenkaan muisteluksiin voineet käyttää aikaa, sillä ennen uloskirjautumista Holiday Villasta meidän piti ehtiä käymään Cactuksessa aamiaisella. Cactus vaikuttaa olevan tosi suosittu kaiken ikäisten matkailijoiden ja eri kansallisuuksien parissa, mutta aina sinne sekaan näyttää sopivan. Ja ruoka on hyvää ja edullista.

Hiukan ennen puoltapäivää maksoimme huonelaskun ja siirryimme laukkuinemme odottamaan kyytiä Langkawin saaren toiselle puolelle Burau Bayhin. Bellboyn tilaama teksi tulikin parissa minuutissa viereiseltä kopilta ja pääsimme hyppäämään kyytiin. Sovimme kuskin kanssa matkan hinnaksi kuutta euroa vastaavan summan, joka ei reilun parinkymmenen kilometrin matkasta ole kyllä suomalaisen kustannustason mukaan pahakaan hinta.

Puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme Mutiara Burau Bay Resortin ovelle, minne kuski meidät tiputti. Ensivaikutelma paikasta oli hieman ristiriitainen. Vehreän, miltei viidakkomaisen palmumetsän keskellä ja rannalla oli hieman nuhjuisen oloisia bungaloveja, jotka eivät ensisilmäykseltä kauheasti vakuuttaneet. Onneksi olimme tutustuneet netissä etukäteen paikan saamiin arvosteluihin, joten tiesimme odottaakin pientä kuluneisuutta. Pienen nuhruisuuden vastapainoksi odotuksemme olivatkin kohdistuneet hotellin sijaintiin upealla rannalla ja rentoon ilmapiiriin.

Koska olimme saapuneet uuteen hotelliin hieman etuajassa, jouduimme odottamaan meille luovutettavan huoneen siivousta lobbyssä istuskellen. Niinpä päätin sillä välillä käydä hieman tutustelemassa ympäristöön. Heti uima-allasalueella olo rauhoittui ja viimeistää rannalla leveä hymy levisi kasvoille: aika komea biitsi! Kuvasin samalla rannalta panoraaman, joten tuolta siellä kahden aikaan näytti: Mutiara Burau Bay Resort beach.

Viime päivinä Langkawilla ja lähimerialueilla on puhaltanut aika voimakas tuuli, joten kun kuulimme hotelliin saapuessamme, että saaren korkeimmalle huipulle kulkeva cable-car on jälleen toiminnassa, päätimme lähteä heti huoneen saatuamme kohti vuoren huippua. Nakkasimme kamat sisään huoneseen ja vaihdoimme nopeasti rennommat tamineet päälle.

Nappasimme teksin hotellin edestä, joka kuljetti meidät kilometrin matkan läheiseen Oriental Villageen, mistä tuo cable-car tai suomeksi paremminkin kondolihissi kulkee saaren korkeimmalle huipulle. Oriental Village yllätti kauneudellaan ja päätimmekin tulla sinne uudestaan esimerkiksi syömään tai ostoksille. Shoppailut saivat kuitenkin tällä kertaa odotella, sillä kello oli jo kovaa kyytiä käymässä iltaa kohti ja hissien kulku loppuisi saamiemme tietojen mukaan jo viiden aikaan. Niinpä tiketit tiskiin ja kondolin kyytiin.

Pääsimme kahdestaan omaan hissivaunuun, joka lähti kulkemaan hieman huojuen kohti yläilmoja. Miehen käsivarren paksuisen teräsvaijerin varassa lähdimme notkumaan kohti satojen metrien korkeudessa edessä odottavia upeita maisemia. Tuijottelimme innoissamme ympärillämme avautuvia näkymiä ja pongasimme korkeuksista esimerkiksi hotellimme rantoineen, jotka näyttivät ylhäältä todella kaukaisilta ja pieniltä.

Ylhäällä päätimme heti lähteä kävelemään kohti kahden huipun välillä kulkevaa riippusiltaa, josta olimme nähneet hienoja valokuvia monilta Langkawin kävijöiltä. Satojen askelmien ja useiden portaiden jälkeen pääsimme tuolle vaijerien varassa riipuvalle sillalle, jolta näkymät olivat yksinkertaisesti mykistyttäviä. Oheisesta kuvasta ja panoraamasta saanee jonkinlaisen käsityksen paikan huimaavista näköaloista. Jaanan tepastellessa perässäni alkoi tuo silta heilua ja huojua muutaman sentin liikkeellä ja heti oli kuulemma syy minun. Koitin kyllä esittää, että voimakkaat tuulet saattavat olla todennäköisempi syy teräs- ja betonirakenteisen sillan heilumiseen, mutta jostakin syystä meikäläinen oli Jaanan mielestä todennäisempi vaaratekijä :)

Aikamme maisemia ihailtuamme lähdimme jälleen kohti alhaalla odottavaa Oriental Villagea. Kotimatkasta tulikin aika huima kokemus, koska ilmeisesti tuulet olivat koko ajan yltymässä. Niinpä alaspäin mentäessä alkoi meno olla liiankin hurjaa. Koska vaijerien kannatinpilarien väli on useita satoja metrejä ja hissejä aika tiheässä, alkavat ne ilmeisesti tuulen takia heijata ylös ja alas. Teräsvaijeri joustaa kuitenkin aika paljon, koska hissit alkoivat suunnilleen matkan keskivaiheessa tehdä useiden metrien liikettä ylä- ja alasuuntaan. Olipa aika kumma tunne mahanpohjassa ja tasapainoelimissä, kun satojen metrien korkeudessa kallioiden yläpuolella alettiin hitaasti bogoamaan tuulen tahdissa. Onneksi matka sujui kaikesta huolimatta hyvin ja pääsimme myös alas ihan täysissä ruumiin ja hengen voimissa. Eli eipä kumma, jos hissien toiminta keskeytetään kovien tuulien aikana.

Pienen shoppailukierroksen jälkeen palasimme hotellille uimaan. Kävimme tällä kerralla taas meressä kastautumassa, vaikka kuulemma tälläkin rannalla oli pari päivää sitten joku polttanut itsensä meduusan lonkeroihin. Kaikki meni kuitenkin onneksi hyvin ja merivesi virkisti mahtavasti kapuamisesta kuumenneita kulkijoita.

Illalla astelimme suoraan rantabungalovimme vieressä olevaan ravintolaan syömään ja kuuntelemaan elävää musiikkia. Tässä vaiheessa matkaa annoimme itsellemme luvan syödä muutakin kuin aasialaista safkaa, joten illan menu olikin sitten italialaispainotteinen: spagettia kermalohella ja pepperonipizzaa. Katselimme ravintolasta Andamaanien mereen laskeutuvaa aurinkoa ja kuuntelimme kun ihan kohtuullisen kuuloinen paikallinen bändi soitti mukavaa musaa pimenevässä illassa. Sweeeeeet houuuuum aaaalabaaaama! Lynnäreitäkin siis kuultiin ja ilta oli rennon mukava. Mutta nyt takaisin kämpille, bändi soittaa vielä pari settiä, jotka voimme kuunnella oman bungalovimme parvekkeella istuskellen ja juomia zippaillen...

PS. Kuten yhdestä tämänpäiväisestä kuvasta paljastuu, sain vihdoinkin tietää, mitä kuuluu vanhalle stratocasterilleni. Enpä ole kuullut siitä mitään muutamaan vuoteen, sen jälkeen kun sen taannoin myin, mutta täällähän sen kohtalo viimeinkin selvisi: se on näköjään turvonnut soittokelvottomaksi ja seisoo nyt rauhanmonumenttina Burau Bayssä... :)

PS. Tässä vielä panoraama Mutiara Burau Bay Resortin uima-altaalta.