Lentäviä koiria ja uivia apinoita

Pulau Langkawi, Malesia. Lämpötila: 34 astetta. Lomafiilis 110%.

Jossakin vaiheessa lomaa täytyy tulla eteen sen huipennus. Tämänpäiväiväistä Mangrove-retkeä voi hyvällä syyllä pitää sellaisena. Yksi tärkeimmistä syistä, miksi ainakin me lähdemme kodin mukavista ja turvallisista kuvioista kauemmas lähes toiselle puolelle maapalloa, ovat uudet ennen kokemattomat asiat. Tänään niitä asioita tuli taas koettua oikein roppakaupalla. Ja kameran suljin loksutti kuumana. Toivottavasti oheisista kuvista välittyy edes hailakkaasti ne upeat näkymät ja kokemukset, mitä päivän retken aikana näimme ja koimme.

Starttasimme hotellilta liikkeelle monikansallisen ryhmän mukana hieman ennen kello yhdeksää ja edessä oli parinkymmenen kilometrin ajomatka saaren pohjoisosiin, josta lähtisimme jatkamaan kulkua vesitse pienehköillä 10-15 hengen katetuilla veneillä. "Harashoo, harashoo", kuului kirgiisityttöjen suusta takapenkiltä kun lähdimme ajelemaan kohti laitureita. Mikäs siinä sitten: harashoo se olkoon!

Meille retken myynyt kadunvarren retkikojun kaveri oli onneksi lupauksensa mukaan informoinut retkiä toteuttavaa firmaa siitä, että tahdoisin saada mahdollisimman hyvät olosuhteet valokuvausta ajatellen, joten oppaamme järjesti meille veneen, johon tuli vain kaksi muuta pariskuntaa lisäksemme. Lisäksi opas aikoi pysähdellä normaalia useammin ja pidempään, jotta kuvaus onnistuisi paremmin.

Lyhyen veneajelun jälkeen saavuimme vesiretken ensimmäiseen pysähdyspaikkaan, joka oli kelluva kalanviljelylaitos tai kalafarmi, kuten he itse sitä kutsuivat. Farmilla nousimme veneistä ja jouduimme astelemaan kapeille kolmen-neljänkymmenen sentin levyisille lankkusilloille, jotka erottivat kala-altaat toisistaan. Tutiseville ja osittain lahoilla lankkukäytävillä joutui astelemaan aika tarkkana, ettei olisi pudonnut veden sekaan ilmaiseksi ruoaksi viljeltäville kaloille. Hyvä kai noiden aasialaisten kukkakeppien on lahoilla lankuilla tepastella, mutta kun siihen nakataan 100 kiloa ehtaa suomalaista äijäenergiaa, niin parrut parahtelee ja naulat natisee!

Paikan pitäjä eli kalafarmari esitteli ryhmällemme monia alueen erikoisia kaloja ja kierrätti käsissämme eläviä meritähtiä ja muita kummallisia mereneläviä. Esimerkiksi Boxfish muistutti muodoltaan laatikkoa. Jumalattoman kokoinen rausku taas tuijotteli meitä sen näköisenä, että sen altaan kohdalla tuli askeleitaan varottua erityisen huolellisesti. Eräässä altaassa oli vajaan metrin mittaisia kaloja, jotka tuntuivat tekevän selvää lähes kaikesta mitä altaaseen nakattiin - farmarin veteen nakkaamaa Crocs-kopiokenkää ne eivät kuitenkaan suostuneet syömään, mutta kävivät porukalla kuitenkin innolla repimässä. Onneksi tuolta selvittiin kuitenkin takaisin veneisiin ilman irronneita sormia, raajoja tai muita ruumiinosia :)

Lyhyehkön veneajelun jälkeen siirryimme syvemmälle Mangrovea kasvavalle joelle, missä eteemme tuli yhtäkkiä kallioinen, mutta elämää vilisevä paikka. Tuolta kalliolta viidakon apinat katselivat meitä veneisiin hiukan omituisen ja nälkäisen näköisinä. Vaikka kyse on täysin vapaina viidakossa elävistä apinoista, ovat paikalla pysähtyneet turistiveneet opettaneet noille apinoille sellaisia tapoja, mitä täysin ihmisen pilaamattomissa oloissa elävillä apinoilla harvoin näkee. Nämä apinat nimittäin osaavat uida ja ne myös tekevät sen ilmaisen ruoan takia.

Oli todella mielenkiintoista ja mukavaa seurata tovin aikaa apinoiden touhustelua niiden luontaisessa ympäristössä. Ne tappelivat ruoan päältä ja sukivat välillä toisiaan. Äitiapina yritti pitää huolta onnettoman näköisestä pienokaisestaan ja lauman kuningas hallitsi koko shown kulkua ja napsi parhaat palat päältä. Välillä rohkeimmat yksilöt hyppäsivät puista liian lähelle ajautuneiden veneiden kyytiin, missä ne aihettivat pientä epäjärjestystä. Oppaat kuitenkin saivat ne poistumaan veneestä nakkaamalla ruokapaloja veteen, mistä apinat ne sitten uimalla hakivatkin.

Seuraavana siirryimme taas tovin matkaa jokea pitkin sisämaahan päin, missä pian näimme jokivarren metsässä vanhan ja korkean pystyyn kelottuneen puun, jossa uljaina istuskeli upean näköisiä petolintuja. Kotkiksi noita oppaat taaskin kutsuivat ja tarkemman lajimäärityksen jätän tälläkin kerralla ammattitaitoisemmille ornitologeille, mutta sovitaan niin, että kotkiksi nyt tässä niitä kutsun.

Noita kotkia oli paikalla ainakin kahta-kolmea eri väristä ja kokoista variaatiota, joista isointa ja vaaleinta kuvittelisin merikotkaksi. Olipa miten oli, mutta oli hurjaa katsella noiden petolintujen liitelyä yllämme ja niiden huimia syöksyjä kohti veden pintaa, kun oppaat niitä ruokkivat veneistämme nakelluilla ruokapaloilla.

Kotkapysähdyksestä toivuttuamme jatkoimme yhä matkaa joella syvemmälle sisämaahan, missä kuljimme välillä veneellä vuoren läpi krokotiililuolaksi kutsutun luonnon muovaaman tunnelin kautta. Paikalla ei tosin enää ole krokotiileja, mutta onnistuimme kuitenkin pongaamaan parimetrisen varaanin uimassa aivan muutaman metrin päässä veneestämme. Aikamoisen ruma otus, kuten oheinen kuva osoittaa?

Krokotiililuolan jälkeen nousimme veneestä eräälle kallioiselle rannalle, mistä kävelimme lyhyen matkan läheisiin tippukiviluoliin. Luolaston katossa roikkui stalagtiittien tai -miittien kanssa sulassa sovussa sadoittain varsin epämielyttävän näköisiä otuksia, joita meillä länsimaissa on yleensä totuttu yhdistämään enemmän noihin verenimentähommiin. Olikin varsin outo tunne kävellä läpi miltei täysin pimeän luolan ja tuntea välillä ilmavirrasta, kuinka lepakot sujahtelivat lentäen ylitsemme aivan päidemme yläpuolelta.

Onneksi noita otuksia ei tuolla luolassa nähnyt kunnolla, sillä liikuimme tuolla pelkästään taskulampun valossa. Koska salaman käyttö oli myös kiellettyä, olisi kuvat tuolta jääneet kokonaan ottamatta, ellei opas olisi erikseen antanut minulle lupaa ottaa muutama kuva myös salaman kanssa periaatteella: ei kerrota kenellekään, hys, hys! Salamoiden läiskeeseen nuo rumat lentävät koirat ovat kuitenkin tottuneet, koska tuo kielto on tullut vasta aivan kuluneen vuoden aikana voimaan. Joten tässäpä pari näytettä luolasta. Ja noita otuksia oli tuolla paljon! Ja mitä sanotte, eikö vaan muistuta kummasti Alien-elokuvan hirviötä tuo lepakon suuvärkki?

Vampyyrityylisten fiilistelyjen jälkeen vuorossa oli lounas. Pysähdyimme jälleen eräälle kalafarmille, jonka ravintolassa meitä odotti monipuolinen buffet-ateria. Ja koska aamiainen oli jäänyt väliin, ahmimme maukkaat malesialaissafkat suurella kiitollisuudella parempiin suihin.

Retkipäivän lopuksi ja mukavaksi viilennykseksi kiihdyttelimme veneellämme pois joelta ja kohti edessä aukeavaa Andamaanien merta. Kiersimme Langkawin pääsaaren pohjoiskärjen siten, että välillä olimme aivan Thaimaan rajalla, josta saatoimme nähdä selvästi naapurimaan saaria ja rannikon. Kymmenisen minuutin päästä rantauduimme eräälle saaren läntisen puolen rannoista, missä vihdoinkin pääsimme Jaanan kanssa uimaan mereen. Ja arvatkaapa tuntuiko se ihanan viilentävältä koko aurinkoisen pöivän kiertämisen jälkeen? KYLLÄ! Rannan näkymä oli myös varsin kaunis, joten laitan pari kuvaa oheen polskutteluistamme ja maisemasta. Kirjaimellisesti tosi COOL lopetus kuumalle, mutta mahtavalle retkipäivälle. Vaaleata lihaa vihreässä vedessä :)

Sitten kamat kasaan ja kyyti takaisin hotellille. Olo oli kyllä huoneeseen päästyämme aika sippi, mutta samalla onnellinen: tällaisia päiviä varten lomalla ollaan!

Illalla kävimme vielä hakemassa pyykit pesulasta, vaihdoimme hieman rahaa ja kävimme kysymässä väliaikatietoja nahkaliivien ja silkkipaidan tilanteesta. Siellähän se räätäli istui liikkeessänsä jonkun tyypin kanssa ja kiskoi skottiwhiskyä naamaansa. Mutta vakuutteli kyllä, että vaatteet ovat maanantaina valmiita. Uskottavahan se on, kun aikuinen mies näin sanoo! Toivottavasti hän ei kuitenkaan ala ompeluhommiin tuon pullon jälkeen vaan malttaa odottaa aamua ja selvempää hetkeä. Tarjosihan tuo onneksi kuitenkin meillekin lasilliset. Ne toimivat sopivina aperitiiveina iltaruoalle :)

Huomenna aiomme pakata laukut ja siirtyä Langkawin osuuden viimeisiksi päiviksi Mutiara Burau Bay resortiin saaren toiselle reunalle. Joten sieltä on luvassa sitten seuraavaa tarinaa, kunhan sinne asti päästään. Matkaa ei onneksi ole kuin ehkä 23 kilometriä, joten siirtymä on helppo ja nopea.

PS. Yleisön pyynnöstä lisäsin vielä yhden panoraaman tuolta mangrove-retkeltä.