lauantai 9. tammikuuta 2010

Air Asia hyvällä asialla

Pulau Penang, Malesia. Lämpötila: 32 astetta. Lomafiilis 99 %.

Lauantaiaamu aukesi Istana-hotellin kymmenennen kerroksen ikkunoista aurinkoisena. Olimme laittaneet kännykän herättämään jo kello seitsemän aikaan, jotta ehtisimme käydä kiireettä aamupalalla ja pakata loput kamat laukkuihin ennen yhdeksältä saapuvaa taksikyytiä.

Syötyämme hyvän ja mukavasti keskitasoa paremman hotelliaamiaisen haimme laukut ylhäältä, kuittasimme minibaarista ja netinkäytöstä muodostuneen pienen huonelaskun ja olimme valmiita hyppäämään kyytiin. Hotellin ulko-ovella odottikin jo valmiina sama kaveri, Steven, jonka olimme buukanneet eilisen hyvän palvelun perusteella kuskiksemme lentokentälle.

Steven oli paikalla jo hieman etuajassa, joten hänen ehdotuksestaan päätimme käydä pikaisesti pienellä sightseeingillä matkalla Kuala Lumpurin Low Cost Carrier terminaaliin (LCCT). Steven halusi näyttää meille muutama vuosi sitten Kuala Lumpurin kupeeseen rakennetun Putrajayan kaupungin, jonne on siirretty lähes kaikki Malesian suurimmat valtiolliset ja hallinnolliset rakennukset. Perille päästyämme totesimme heti, että Steven oli oikeassa: tuolla kannatti todella käydä . Putrajaya oli erittäin siisti ja upea kaupunki, jossa kadut, viheralueet ja puistot loistivat puhtautta ja järjestystä.

Ministeriöiden upeita teräs- ja lasipalatseja oli kaduilla vierivieressä ja teräsrakenteisia riipusiltoja kulki ilmeisen ihmistekoisten järvien ja kanavien yli. Upeat moskeijoiden minaareettien kuvut ja hallintorakennusten silhuetit loivat omituisen tunnelman, joka muodostui erikoisesta sekoituksesta modernia rakennustekniikkaa ja ripauksesta tuhannen ja yhden yön satuja. Oheisista kuvista saanee kuitenkin pienen käsityksen paikan vaikuttavuudesta.

Kauaa emme paikalla kuitenkaan ehtineet näkymiä ihailla, sillä lentomme Pulau Penangille oli lähdössä reilun parin tunnin päästä. Joten autoon ja liikenteeseen. Putrajayan vieressä sijaitsee muuten toinen hauska ja mielenkiintoinen kaupunki, joka Malesian hightech- ja IT-alan mekkana on nimetty varsin osuvasti Cyberjayaksi :) Paikallinen piilaakso siis lienee kyseessä.

LCC-terminaalissa veimme laukut check-iniin ja asetuimme odottelemaan lentoa kohti uusia kokemuksia. Air Asian uusi ja hyväkuntoinen Airbus lähtikin täsmällisesti ja 45 minuutin vaivattoman lentomatkan jälkeen meitä odotteli aurinkoinen ja vehreän vihreä Pulau Penang. Kyseista firmaa uskaltaa kyllä ainakin tämän ensimmäisen kokemuksen perusteella suositella: homma toimii ja nuoret, kauniit, ystävällisen hymyilevat lentoemot ovat suoranaista silmäkarkkia kotimaisiin yrmynaamalentoemäntiin verrattuna.

Matkatavarat noudettuamme astelimme ulos huumaavaan 32 asteen helteeseen ja olo oli heti rennon nautiskeleva: tästä se loma varsinaisesti alkaa. Nappasimme taksin kentän edestä ja ajoimme uteliaan muslimipojan kuskaamana kohti Batu Ferringhin rantaa, missä meillä oli varattuna huone Bayview Beach hotellista muutamaksi seuraavaksi lomapäiväksi. Kuski tahtoi matkan aikana tietää meistä melkein kaiken: mikä on lempiruokasi? mistä musiikista pidät? mitä teet ammatiksesi? jne.... joten tunnin ajomatkan aikana opimme tuntemaan toisistamme harvinaisen paljon :)

Hotellilla kirjauduimme nopeasti sisään, sillä kelit olivat kaikessa mielessä kohdillaan. Aurinko porotti täydeltä terältä, joten parhaiten siitä pääsisi nauttimaan hotellin mukavan näköisellä uima-allasalueella tai rannalla. Eli turhat vaatteet pois, rasvaa pintaan, auringon ottoon ja uiskentelemaan. Bayview Beach hotellin ensivaikutelma oli varsin viihtyisä ja erittäin mukavalta paikalta hotelli ja ranta-alue vaikuttivat ainakin näin ensi silmäyksellä. Rannalla oli muuten aika rauhallista tuossa iltapäivällä, kun kävin kuvaamassa panoraaman.

Tätä kirjotellessa odottelemme iltamarkkinoiden alkamista tuossa lähikaduilla. Jospa vaikka kävisimme syömässä jotain mukavaa ja katselisimme sitten siitä iltaa eteenpäin. Huomenna ehtii kuitenkin sitten suunnitella uusia kujeita ja käyntikohteita. Tai sitten ollaan vaan ja annetaan auringon paistaa!

2 kommenttia:

  1. kun käytte kaupungilla, niin mulla olis pari ihan hauskaa kohdetta mielessä. Eastern & Oriental Hotellissa iltapäivätee on jonkinlainen kokemus. Molen muutaman päivän asunut sellaisessa paikassa kuin Fatt Tze Mansion. Se on yksityisomistuksessa oleva, alunperin Cheong Fatt Tzen yhdeksi asunnokseen rakennuttama talo, joka on todella tyylikkäästi restauroitu ja siinä pidetää nykyisin pientä hotellia ja järjestetään päivittäin opastettuja esittelykierroksia. Esittelykierroksen hintaan ei kuulu valokuvaus mutta oppaan kanssa voi sopia valokuvien otosta esittelykierroksen jälkeen. Niinja tietysti riksha - ajelu kuuluu päiväohjelmaan. George Townin intialaisessa osassa (sataman lähellä) on sitten oikein kivoja intialaisia ruokaloita.

    perapappa

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkeistä. Sunnuntai varmaan nautiskellaan auringosta ja tästä hotellin lähialueesta, mutta maanantaina viimeistään on lähdettävä katselemaan Georgetownia ja saarta muutenkin.

    VastaaPoista