tiistai 5. tammikuuta 2010

Kesän ensimmäinen siideri

Vantaa, Suomi. Lämpötila: -10 astetta. Lomafiilis 32 %.

Lievän hajamielisyyyden aiheuttamasta sekasorrosta tovin aikaa kärsittyämme saimme onneksi puuttuvan käsilaukun turvallisesti mukaamme. Kävin puolen päivän aikaan noutamassa paketin muutaman sadan metrin päässä kentästä olevasta Finnairin rahtitoimistosta.

Onneksi kuskimme, isäukkoni, oli älynnyt pakata Jaanan laukun pieneen pahvilaatikkoon. Olisi ollut tällaisena vöyreänä aikuisena miehenä hieman noloa kävellä Billabong-laukku käsivarressa ulos rahtitoimistosta, jossa kymmenet karskin näköiset rekkamiehet jonottavat ties mitä tonnien rahtikontteja. Joten säästyin nöyryytykseltä ja saimme puuttuvat matkakassan osat mukaamme. Nopeaa toimintaa siis kaiken kaikkiaan. Laukku tuli Oulusta parissa tunnissa klo 11.00 koneella ja oli meillä käsissä jo klo 13.00 aikaan - homma toimii!

Kävelimme äsken check-inin läpi ja jätimme laukut Finnairin hoteisiin. Vaikka virkailija lupasikin, että laukut tulevat menemään automaattisesti perille Kuala Lumpuriin, niin tämänpäiväisten kohellusten ja viime viikkoisten laukkupelleilyjen jälkeen en olisi ollenkaan ihmeissäni, jos laukut löytyisivät huomenna vaikkapa Singaporesta tai Timbuktusta :)

Nyt istumme loungebarissa pienillä neuvoa-antavilla. Itse asiassa kyseessä on ainakin itselläni kesän ensimmäinen päärynäsiideri ja jäillä tietysti. Vaikka välilaskupaikka Pekingissä onkin talvi, niin huomenna illalla lämpömittari takuulla näyttää sellaisia kesäisiä lukemia, että jäät alkavat lasissa sulaa - kippis!

Lento vaikuttaisi olevan arviolta noin tunnin myöhässä. Näillä näkymin kone kaartaa kohti Aasian horisonttia vähän seitsemän jälkeen illalla.

Lomafiilis on siis viimeinkin nousussa ja toivottavasti se nousu myös jatkuu!

2 kommenttia:

  1. Moikka!
    Oikein mukavaa matkaa! Seuraamme tiiviisti tulevan viikon blogianne! Matkamme kohti Malesiaa, Penangia lähtee 12.1., eli pärästä tullaan!

    T:Hanna&Vesku Lappeenranta

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti saatte kaikki perille! Tosin jos uikkarit ootten pakanneet käspakaaseihin niin ei hätiä mitiä:)
    T:Minna

    VastaaPoista